Anu Rajala

Työyhteisön kehittäjä

Anu Rajalan erikoisalaa ovat työnohjaus ja erilaiset valmennukset. Pitkäjänteinen työ ihmisten parissa on Anun mieleen. Anu kokee onnistuneensa silloin, kun asiakas löytää työhönsä uuden näkökulman ja saa sitä kautta tekemiseensä myös uutta energiaa.

Koulutukseltaan Anu on sosionomi, johdon työnohjaaja ja valmentaja CSLE®.

_os_8052mv

Tasapainoisessa työyhteisöissä on voimaa

”Tasapainoisessa työpaikassa on hyvä työskentelyilmapiiri. Jokainen työntekijä tietää paikkansa ja tehtävänsä. Kun työntekijä tulee aamulla töihin, hän tietää mihin ryhtyy. Työpaikalla on turvallista olla, ja työntekijä tietää, että hänen työllään on merkitys. Työntekijöiden kesken vallitsee luottamus.

Tällaisessa työyhteisössä on monenlaisia vahvuuksia, jotka lisäävät yrityksen tuottavuutta ja tehokkuutta. Kyse ei siis ole vain siitä, että töissä olisi mukavaa.

Tasapaino voi järkkyä monestakin syystä. Nyt monessa työpaikassa koetaan valitettavia muutoksia. On yt-neuvotteluita ja irtisanomisia, jotka horjuttavat työyhteisön balanssia. Silloin työpaikalle jääneiden tasapainosta ja uudelleenryhmäytymisestä on pidettävä huolta. Hyvien, pitkäaikaisten kollegoiden lähtö työyhteisöstä on kriisi, ja tunteet ovat usein pinnassa. Tämä paha olo ja pelot täytyy saada purettua, jotta yhteisö voi jälleen rakentaa tasapainonsa.

Työnohjaus on yksi keino, jolla tasapainon, toimintakyvyn ja sitä kautta tuottavuuden voi palauttaa. Sen avulla voidaan muuttaa työpaikan toimintatapoja, myös henkilötasolla.

Koen työni työnohjaajana voimakkaan ihmisläheisenä ammattina. Työnohjauksessa on tärkeää kuunnella ihmistä. Olen usein tilanteessa, jossa työyhteisö on ensi kertaa koottu yhteen raskaiden yt-neuvotteluiden jälkeen. Kun ihmisiltä kysyy, miltä teistä tuntuu, itku on usein paljonpuhuva vastaus.”