Blogissamme julkaistiin muutama viikko sitten; ”Mikä tappaa innostuksen ja luovuuden työpaikalla”? Esimerkki on totta ja valitettavasti ei ole kysymys yksittäisestä tapauksesta myrkyttää innostus.

Jatkan osittain samasta aiheesta, mutta näkökulma aiheeseen on toinen. Lopputulos on kuitenkin sama, sillä luovuuden/innostuksen hautajaisia vietetään myös silloin kun säännöt muuttuvat työyhteisössä tai niihin sitoudutaan vain siltä osin kuin se tuntuu itsestä mukavalta.

Olen saanut kehrätä kokemuksia, erilaisista työyhteisöistä, kolmenkymmenviiden vuoden aikana. Suurimman osan tuosta ajasta työntekijänä ja viimeiset kymmenen vuotta minulla on ollut ilo katsoa asiaa yrittäjän näkökulmasta, ulkopuolisena työyhteisön kehittäjänä, erilaisissa organisaatioissa.

Nykyään on kovin trendikästä puhua yrityksen arvoista, mutta miten lienee niiden mukainen toiminta arjessa? Arvojen pohjalta pidetään strategiapäiviä ja sovitaan pelisäännöistä, mutta käytännössä sääntöihin ei sitouduta vaan niitä muutetaan pelin edetessä itselle sopivaksi. Pian ei kukaan enää muista, että mitä alun perin on sovittu?

Vajoan hetkeksi ”nostalgiahapatukseen” sillä aidosti koen, että työurani alussa ei ollut arvo/pelisääntökeskustelua, mutta ihmiset käyttäytyivät toisiaan kohtaan arvostavasti. Kunnia-asia oli se, että työt hoidettiin siten, kuin oli sovittu, myös silloin kun se ei aina ollut oman mukavuusalueen sisäpuolella. Oli siis vähemmän puhetta, mutta enemmän tekoja, jossa tavoitteena oli yhteinen hyvä. Tästä sivutuotteena syntyi myös onnistuminen, työnilo ja yhteenkuuluvuuden tunne. Toisinsanottuna itse työn tulos oli niin palkitsevaa, että se oli sisäistä motivaatioita ylläpitävä voima.

Kokemukseni siitä, että yhteisiin asioihin ei sitouduta ja sopimuksista ei pidetä kiinni on myrkkyä kaikella tekemiselle ja tappaa innostuksen ja luovuuden. Pystyn hyvin jakamaan sen turhautumisen tunteen, kun sääntöjä muutetaan oman mielen mukaisesti, pelin edetessä. Arvo ei ole enää yhteinen hyvä vaan oma mukavuudenhalu ja maksimaalinen hyöty itselle.

Konkreettisesti tämä näkyy työyhteisössä siten, että käytännöt eivät toteudu yhteisten sopimusten mukaan vaan eniten siihen vaikuttaa se, kuka henkilö asian hoitaa. Keskusteluissa vilahtaa kommentti, että ”Matti on Matti”. Matille siis sallitaan toistuvasti käyttäytyä omalla tavallaan, vaikka se aiheuttaa hämmennystä muissa.

Ikävintä on, jos sääntöjen rikkominen alkaa jo johtotasolla. Sovitaan asioita yhdessä, jaetaan vastuualueita mutta tehdään kuitenkin siten kuin itse halutaan tai jätetään kokonaan tekemättä.

Työyhteisössä turvallisuuden tunne syntyy selkeästi sovituista asioista ja niihin sitoutumisesta. Esimerkin ja suunnan näyttää johto, jonka vastuulla on se, että tehdään, kuten on sovittu, kunnes toisin päätetään. Turvallisuuden tunne, mahdollistaa autonomian, ei uhkaa sitä.